Opiskelijan sairauspäiväraha

  • Pitempiaikaisen sairauden kohdatessa opiskelija voi hakea Kelasta sairauspäivärahaa. Opiskelijalla on oikeus saada sairastamisensa ajalta sairauspäivärahaa, mikäli hän on ennen sairastumistaan saanut opintorahaa 4 kuukauden aikana. Jos tämä ehto ei täyty, opiskelija joutuu sairastamaan 55 päivää opintotuella, jonka jälkeen hän voi saada minimisairauspäivärahaa.
  • Päivärahaoikeus alkaa kuitenkin vasta työkyvyttömyyden kestettyä sairastumispäivän lisäksi 9 arkipäivää.
  • Päiväraha pitää hakea 4 kuukauden kuluessa siitä, kun oikeus päivärahaan on alkanut.
  • Sairauspäivärahaa ja opintorahaa ei voi saada samaan aikaan eli opintoraha on peruttava OTm-lomakkeella ajalta, jolle sairauspäivärahaa haetaan.
  • Päivärahaa maksetaan arkipäiviltä (myös lauantait ja aatot). Päivärahan suuruus opiskelijalle on päivää kohti vähintään 1/25 osa kuukaudessa saadun opintorahan määrästä, jos opiskelijalla ei ole ollut muuta tuloa kuin opintoraha.
  • Sairauspäiväraha on vähintään 15,20 euroa päivässä. Työtä opintojen ohessa tekevä on mahdollisesti oikeutettu ansioperusteiseen, korkeampaan sairauspäivärahaan.
  • Sairauspäiväraha on veronalaista tuloa eli siitä toimitetaan ennakonpidätys verottajalta saatujen ennakonpidätystietojen mukaan.
  • Päivärahapäätökseen tyytymätön voi hakea muutosta sosiaalivakuutuslautakunnalta 30 päivän kuluessa kirjallisen päätöksen saamisesta.



Kelan ensimmäinen sähköinen etuushakemus otettiin käyttöön

  • Kelan Internet-sivuilla on avattu ensimmäinen, henkilöasiakkailletarkoitettu sähköinen etuushakemus. Se on opintotuen muutosilmoitus, jollaopiskelija voi palauttaa, perua tai lakkauttaa opintotukensa.
  • Asiakas kirjautuu Kelan Internet-sivuilta löytyvään asiointipalveluunomilla verkkopankkitunnuksillaan tai sähköisen henkilökortin avulla.
  • Asiointipalvelussa asiakas voi tarkistaa omat henkilökohtaiset etuustietonsa esimerkiksi opintotuesta, vanhempainpäivärahoista tai asumistuesta.
  • Opintotuen sähköinen muutosilmoitus on ensimmäinen varsinainen etuushakemus, joka on julkaistu Kelan Internet-sivujen asiointipalvelussa.
  • Asiointipalvelu löytyy suomeksi osoitteesta:

 www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/asiointi

  • ruotsiksi/svenska:

www.kela.fi/in/internet/svenska.nsf/e-tjanst


Opintojen päättymisvuosi tuloharkinnassa


  • Takaisinperinnän päätösehdotuksessa ei voida ottaa huomioon opintojen valmistumista, koska Kela ei tiedä, miten tulot ovat kohdistuneet opiskeluajalle ja muulle ajalle. Jos opiskelija on tulovalvontavuonna (kalenterivuonna) valmistunut, hän voi uudelleenkäsittelypyynnössä selvittää opiskeluaikansa ja tulonsa.


  • Uudelleenkäsittelypyyntöön tulee liittää mukaan todistukset, joista ilmenevät palkkatulot, muut tulot ja aika, jolloin tulot on saatu. Todistukset on oltava sellaisista tuloista, jotka on saatu muulta kuin opiskeluajalta. Liitteeksi tarvitaan myös todistus tutkinnon suorittamisesta tai valmistumisesta.


  • Tulot kohdistetaan opiskeluajalle ja muulle ajalle sen mukaan, milloin tulo on saatu eli maksettu. Jos et selvitä tulon maksuajankohtaa, tulo kohdistetaan opiskeluajalle. Luovutusvoitot kohdistetaan kaupantekopäivän mukaan. Jos tulon maksuajankohtaa ei ole mahdollista selvittää (esim. elinkeinotoiminnan ansiotulot), se voidaan jakaa tasan kalenterivuoden 12 kuukaudelle.


  • Tuloista, jotka on maksettu opiskelijalle opintojen päättymiskuukauden jälkeen, ei lasketa mukaan sitä osuutta, joka ylittää keskimäärin 1 515 euroa kuukaudessa. Opintotukea ei siis peritä takaisin niiden tulojen vuoksi, jotka katsotaan opiskeluaikaan kuulumattomien kuukausien tuloiksi.


  • Tulovalvonta tehdään kaikilla koko vuoden tulojen ja koko vuoden vapaan tulon perusteella. Jos vuositulot eivät ylitä vapaata tuloa, opintotuki on maksettu oikean suuruisena. Jos vuositulot ylittävät vapaan tulon ja tuensaaja on opintonsa aloittanut tai valmistunut, hänen on huolehdittava siitä, että opiskeluaikana saadut tulot pysyvät laskusäännön "505 euroa tukikuukautta kohden ja 1 515 euroa tuetonta kuukautta kohden" mukaisina. Opiskeluaikaan kuulumattomien kuukausien tulot voivat tällöin olla miten suuret tahansa.

 


Siirry Ilkka-lehden sivuille!

Samoin sanoin3

Seuraa SAMOn blogia Ilkka-lehdessä

Opiskelupaikka 

Tapahtumakalenteri: