Opiskelijayhdistykset

  • Liiketoiminta, Kauhajoki

Seinäjoen Ammattikorkeakoulun Kauhajoen Ravitsemisalan Opiskelijat - SAKARA ry

SAKARA ry:n toiminta sai alkunsa 8.10.1999, jolloin ensimmäinen hallitus päätti ryhtyä toimimaan ravitsemisalan yksikön opiskelijoiden edunvalvojana. Yhdistyksen perustamiskokous oli 8.11.1999, silloin SAKARA:sta tuli virallisesti yhdistys. Ensimmäisen hallituksen puheenjohtajana toimi Heidi Nummiola ja muita jäseniä oli kahdeksan.

Perustamispäivästä asti SAKARA:n toiminta on ollut aktiivista ja hallitus on vaihtunut vuosittain. SAKARA tekee yhteistyötä SAMO:n kanssa osallistumalla yhteisiin tapahtumiin ja kokouksiin.


  • Maa- ja metsätalous, Ähtäri

Tuomarniemen Metsäpojat ry

Tuomarniemen Metsäpojat ry on Tuomarniemellä opiskelevien tulevien metsätalousinsinöörien opiskelijayhdistys. Tuomarniemen Metsäpojat ry on aloittanut toimintansa jo 10.2.1920¸ tuolloin urheilu- ja voimisteluseura Tuomarniemen Metsäpojat nimellä.

Tärkeimmät toiminnot ovat opiskelijoiden vapaa-ajan aktiviteettien kuten lentopalloturnauksen ja pilkkikisojen sekä satunnaisesti bileiden järjestäminen. Tulevaisuuden suurin tavoitteemme on vuosittaisen tanssikurssin järjestäminen. Toimimme myös yhteistyössä Metsäopiskelijoiden liiton kanssa.

pj Tiina Syvälä (etunimi.sukunimi@seamk.fi)

  • Kulttuurialan yksikkö, Frami 

Kulttuurituotannon edistämisyhdistys Kutu ry

Kulttuurituotannon edistämisyhdistys Kutu ry on Seinäjoen ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon koulutusohjelman opiskelijayhdistys. Toimipaikkamme on kulttuurialan ja muotoilun yksikön kulttuurituotannon toimipiste Seinäjoella, Teknologiakeskus Framilla.

Yhdistyksemme tavoitteena on tukea kulttuurituotannon koulutusohjelman (mediatuotannon ja sosiokulttuurisen työn) kehittämistä sekä pyrkiä edistämään kulttuurin toimijoiden yleisiä toimintaedellytyksiä erityisesti alueellisella tasolla  ja alan keskinäistä verkostoitumista kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Seinäjoen ammattikorkeakoulun kulttuurituottajaopiskelijat, eli tuttavammin metut ja sokut tavoitat touhuamasta Framin alakerrasta yleensä erilaisten projektien parista.
www.kutury.net


  • Sosiaali- ja terveysala, Kampusalue

Seinäjoen ammattikorkeakoulun sosiaalialan opiskelijat – Sossu ry

Vuosi oli 1986 kun Sosiaalialan oppilaitos aloitti toimintansa ja jo samana vuonna sinne perustettiin oppilaskunta, joka koostui päivähoitajista, kodinhoitajista ja sosiaalikasvattajista. Toiminnan sydämenä silloin, kuten se on nykyisinkin, oli koulumme kanttiini; sillä erolla että luokat vuoroviikoin pyörittivät sitä, nyt myyjänä toimii palkattu työntekijä ja kirjanpidon hoitaa tilitoimisto. Aktiivisia toimijoita hallituksessa on aina riittänyt ja siten toiminta on voinut kasvaa ja kehittyä sellaiseksi kuin se on nyt: opiskelijayhdistys ajaa opiskelijoiden etuja ja jäsenille tarjotaan palveluita ja etuuksia.

Sossu ry:llä menee hyvin ja opiskelijatoiminta kukoistaa yksikössämme, siitä esimerkkinä opiskelijayhdistyksen omin voimin toteuttama kanttiinitilan sisustuksellinen uudistus, jonka tarkoituksena oli yksinomaan saada opiskelijoita viihtymään paremmin, tervetuloa tutustumaan!

pj Kirsi Rantamäki (etunimi.sukunimi@seamk.fi)

  •  Liiketoiminta Seinäjoki, Foodwest

    Yrkkärit ry

Hallituksemme on kulkenut opiskelijoiden turvana ja tukena jo useamman vuoden ajan. Aktiivinen opiskelijayhdistyksemme koostuu ympäri Suomea tulleista yrittäjähenkisistä, nuorista henkilöistä. Yhdistyksemme järjestää monenlaista ajanviettoa opiskelijoille opiskelun oheen; joka kuukausi on omat nimikkobileet, järjestämme myös sählyä, lentopalloa ja jääkiekkoa. Hallitus järjestää myös joka vuosi noin viikon mittaisen excursio-matkan jonnekin päin maailmaa. Suosittuja matkakohteita ovat olleet Keski-Euroopan maat. Reissut ovat ehdottomasti lukuvuoden odotetuin tapahtuma yhdessä Halloween- ja sikabileiden kanssa. Hallituksemme hoitaa opiskelijoille myös luentomateriaalit.

pj Minna Niskala (etunimi.sukunimi@seamk.fi)

  •  Liiketoiminta Seinäjoki, Koulukatu

Seinäjoen Tradenomiopiskelijat SULKA ry

Sulkary

Seinäjoen Tradenomiopiskelijat SULKA ry on toiminut jo vuodesta 1954 lähtien. Perinteikäs yhdistys on ylpeä vahvasta asemastaan tradenomiopiskelijoiden edunajajana. SULKA ry haluaa toimia opiskelijoiden hyväksi myös verkostoitumalla alueellisesti sekä valtakunnallisesti pitäen yllä suhteita yritysmaailmaan. Opiskelijayhdistyksessä on mojovat kolmisenkymmentä aktiivista toimijaa!

Toimeliaat työryhmät järjestävät opiskelijoille toimintaa myös vapaa-aikana. Esimerkiksi huvityöryhmä tunnetaan railakkaiden bileiden järjestäjänä, joissa jopa junttius ja jääkapulan imeminen on tullut koettua. Tiedotustyöryhmä toimittaa SULKA ry:n laadukasta lehteä, joka koki uudelleen syntymisen syksyllä 2006. Yhdistyksen toimijat touhuavat myös kaikennäköisissä muissa askareissa, mm. omassa kahviossa sekä kirjakaupassa.

Liiketalouden yksikkö on kokoluokassaan kansainvälisin! Kv-vastaava huolehtii tiiminsä kanssa vaihto-opiskelijoiden ohjaamisesta kouluelämässä ja vapaa-ajalla.

pj Carita Kaari (etunimi.sukunimi@seamk.fi)

  • Tekniikan yksikkö, Frami

Seinäjoen insinööriopiskelijat SenIOR ry

SenIOR ry on insinööriopiskelijoihin keskittynyt ammattiyhdistys. Olemme yksi IOL:n eli Insinööriopiskelijaliiton 28 paikallisyhdistyksistä Suomessa ja toimimme Seinäjoella insinööriksi opiskelevien keskuudessa.

Pyrimme vaikuttamaan opiskelun laatuun, jotta Seinäjoen ammattikorkeakoulusta valmistuisi Osaavia Insinöörejä tulevaisuuden työmarkkinoille. Meitä tässä arvokkaassa työssämme auttaa yhteistyökumppanimme IOL, SAMO ja EPI ry (Etelä-Pohjanmaan Insinöörit), sekä työelämän insinöörien etuuksia valvova Uusi Insinööriliitto UIL.

Järjestämme vuoden mittaan erilaisia tapahtumia esimerkiksi saunailtoja, bileitä ja koulutuksia, sekä pidämme parit renkaidenvaihtotalkoot. Syksyisin on aloittaville insinööriopiskelijoille starttiristeily ASTin, sekä insinööriopiskelijapäivät IOP.


Lisäinformaatiota löytyy sivuiltamme
http://senior.seamk.fi ja www.iol.fi.

pj Jyrki Alanko (etunimi.sukunimi@seamk.fi)

Sosiaali- ja terveysala, Koskenalantie


Opiskelijajaosto TEHO
 

 Teho

Seinäjoen ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan Koskenalan toimipisteen opiskelijajaosto TEHO näki päivänvalon ideapaperilla keväällä 2009. Tällöin pieni joukko opiskelijoita halusi lähteä aloittamaan uudelleen opiskelijayhdistystoimintaa, joka oli kuivunut kokoon joitain vuosia sitten.

Opiskelijajaosto toimii opiskelijayhdistyksen tavoin valvoen opiskelijoidensa etua ja tehden tiivistä yhteistyötä SAMOn kanssa. Toiminta hakee kasvaakseen lisää opiskelijoita riveihinsä – yhdessä saamme aikaan paljon enemmän! Syksyllä 2010 toimintaa toivotaan saavan yhä näkyvämmäksi ja opiskelijoiden näköiseksi. Huvityöryhmän perustaminen tullee olemaan ajankohtainen, kun toimijamäärä kasvaa. Tällä hetkellä TEHOssa on mukana viisi varsinaista jäsentä ja kaksi tutustujajäsentä.

TEHOn toimistolla (ruokalan läheisyydessä sijaitseva lasikoppi eli tuttavallisemmin akvaario) voi käydä hoitamassa opiskelijakortti- ja haalariasioita. Vastaamme myös kopiokorttien myynnistä ja SAMOn tapahtumien lipunmyynnistä. Toimiston ollessa kiinni sähköpostitiedustelut voi lähettää puheenjohtajalle.

pj Sanna Vuorenpää (etunimi.sukunimi@seamk.fi)




Siirry Ilkka-lehden sivuille!

Samoin sanoin3

Seuraa SAMOn blogia Ilkka-lehdessä

Opiskelupaikka 

Tapahtumakalenteri: