Blue with Orange Icons Travel Facebook C

Kohti joulua - It´s beginning to look a lot like Christmas!

Erikoinen, haastava ja raskaskin vuosi on kääntymässä loppusuoralle. Kohta saamme hiukan hengähtää ja laskeutua joulumaan rauhaan. Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta - yhdessä me vaan tästäkin selvittiin!

Pandemia-paholainen laittoi keväällä maailman uuteen asentoon. Siitä lähtien on käyty selviytymistaistelua ja tasapainoiltu turvallisuuden ja uuden normaalin välillä. SeAMKissa on kevään etäopiskelujakson jälkeen toimittu vallitsevien rajoitusten puitteissa - välillä hybridimallilla ja välillä pääosin etäopiskeluna. Tavoitteena olla haasteiden keskelläkin “Paras korkeakoulu opiskelijalle”. Ihan aina tämä ei varmasti ole onnistunut, mutta eteenpäin on koko ajan menty ja digiloikkaa on otettu oikein urakalla!

SAMOn toimintaan korona on vaikuttanut siten, että käytännössä kaikki isommat tapahtumat, kokoontumiset ja bileet on jouduttu perumaan. Myös ulkomaanvaihdot peruttiin ja kansainvälisyys kärsi kovan kolauksen. Liikuntavuoroja on pyöritetty niin paljon kuin on pystytty - syksyksi niitä jopa lisättiin. Toimintamme kulmakiviin, opiskelijoiden edunvalvontaan ja tutortoimintaan, pandemia ei onneksi ole niin paljon vaikuttanut. Töitä opiskelijoiden hyväksi on tehty entistäkin kovemmalla draivilla - osittain uusin välinein ja kanavin. Monipuoliset jäsenetumme ja palvelumme ovat olleet jäsentemme käytettävissä koko vuoden ajan. Myös toimistomme on ollut koko syksyn avoinna.

Yhteisöllisyyden rakentaminen, osallistuminen ja verkostoituminen on ollut haastavaa ja painottunut verkkoympäristöön. Näkyminen, ständeily ja “pöhinä” kampuksella on ollut vähissä. Tästä huolimatta saimme vietyä edustajistovaalit kunnialla läpi ja uudet luottamustoimijat valittua tulevaksi vuodeksi. Hallitusta vielä vähän täydennetään alkuvuodesta, mutta hyvä porukka on jo nyt kasassa!
 

SAMO toivottaa kaikille oikein hyvää ja rentouttavaa joulua sekä onnellista uutta vuotta! 

Pian alkavat päivät pidentyä ja olemme taas matkalla kohti valoa.
Tehdään vuodesta 2021 paras vuosi ikinä!

 

It´s beginning to look a lot like Christmas!

This different, challenging and even wearing year is coming to an end. In a minute, we will have time for a breather and enjoy the Christmas spirit. A big and warm welcome fothe past year - we got through it together!

The pandemic shook the world in Spring and made us balance between the new normal and safety. SeAMK has been operating within the new restrictions - off and on with hybrid model and mainly distance learning. The goal is, even in this hard situation, is “To be the best university for a student.” This might have not been the case every second but a huge digital leap has been taken! 

Covid-19 has affected SAMO’s actions in a way that we have had to cancel all bigger events, gatherings and parties. Also, exchange periods were cancelled and our internationality took a big hit. Sport shifts were run as much as possible - more sport shifts were even added for Fall! Luckily, our cornerstone, trusteeship and lobbying wasn’t really affected by Covid-19. Lots of work for students has been done with even harder drive than ever - partly with new tools and channels. Also, our office has been open during Fall.

The building of communality, taking part and networking has been challenging and located mainly in the internet. Visibility, stands and overall “buzz” in the campus has not been a part of this semester. In spite of that, we were able to pull through the election of the Council of Representatives and the election of new board members. The board will be supplemented in the early year 2021, but we already have an awesome group ready to work!

SAMO wishes everyone relaxing and Merry Christmas and a happy New Year.
Let’s make 2021 the best year ever!

SAMO valitsi SeAMKin Vuoden opettajan

Olemme perinteiseen tapaan valinneet SeAMKin Vuoden opettajan. Tänä syksynä valinnassa painotettiin erityisesti onnistumista etäopetuksen toteuttamisessa. Saimme opiskelijoilta ennätysmäärän ehdotuksia, jotka jakautuivat hyvin laajalle opettajakunnalle. 

Selkeäksi voittajaksi ja Vuoden opettajaksi nousi -jo toista kertaa peräkkäin- Juhani Paananen.

Todella moni opettaja sai runsaasti ehdotuksia, joten päätimme tällä kertaa lisäksi jakaa peräti kuusi kunniamainintaa seuraaville opettajille: Jarno Arkko, Kari Jokiranta, Hanna Keski-Saari, Heikki Kokkonen, Asta Niinimäki ja Paula Välimäki.

SAMO onnittelee kaikkia palkittuja! 

 

SAMO chose SeAMK’s Teacher of the year

As a tradition, we have chosen the Teacher of the year in SeAMK. We emphasized  especially successes in distance teaching in the selection of the Teacher of the year. We received a record amount of nominations from the students, which were divided broadly among the teachers.

The clear winner and the Teacher of the year was - a second time in a row - Juhani Paananen.

Many teachers were nominated many times by the students and therefore we decided to hand out honourable mentions to even six teachers. Honourable mentions are handed out to  Jarno Arkko, Kari Jokiranta, Hanna Keski-Saari, Heikki Kokkonen, Asta Niinimäki ja Paula Välimäki.

SAMO congratulates all award-winners!

vuoden%20opettaja%20(7)_edited.jpg

Cafe Tsumppi ja Seinäjoen opiskelijapalvelut kiittävät kuluneesta vuodesta!

"Ilmassa leijuu juhlava aika.

Nurkissa raikaa laulujen taika.

Pöydät täytetään maittavin herkuin,

kaikkia muistetaan jouluisin terkuin.

Iloa, lämpöä, tuikkujen tunnelmaa,

tätä kaikkea joulu aikaan saa." 

Cafe Tsumppi ja Seinäjoen opiskelijapalvelut kiittävät kaikkia asiakkaitaan vuodesta 2020. ❤️ Yhdessä me selvittiin tästä vuodesta!

Hyvää Joulua ja railakasta Uutta Vuotta! 🎅🎉

 

Cafe Tsumppi and Seinäjoen opiskelijapalvelut say Thanks!

"Even though this Christmas

We must spend apart, 

You’re still right here with me,

Because I keep you in my heart.

So picture me there beside you

Sitting by the twinkling tree,

And rest assured next Christmas

You’ll truly be spending it with me.

 - Kelly Roper

Cafe Tsumppi and Seinäjoen opiskelijapalvelut want to thank all of their customers for the past year of 2020.❤️

 

We got through this year together!

Merry Christmas and rip-roaring New Year!🎅🎉

WhatsApp Image 2020-12-16 at 14.01.47.jp

Vastaa SeAMKin opiskelijakyselyyn

SeAMK lähettää ennen joulua kaikille opiskelijoille kyselyn syksyn opetusjärjestelyistä, opiskelukokemuksista ja tukipalveluista. Vastaathan kyselyyn! Palautteesi on tärkeä ja sitä hyödynnetään opetuksen suunnittelussa ja kehittämisessä. Kysely on avoinna tammikuun puoliväliin asti. Voit halutessasi osallistua myös arvontaan.

Answer SeAMK’s student survey

SeAMK will send all students a survey about the study arrangements, study experience and support services. Please answer the survey! Your feedback is important and it will be heard in planning and development of teaching. The survey is open until half of January. You can also take part in a raffle!

SAMO Sports kiittää!

SAMO Sports kiittää kaikkia kanssamme liikkuneita kuluneesta vuodesta 2020!❤️  Poikkeuksellisista oloista huolimatta syksyn liikuntavuoroillamme oli huikeat 603 kävijää! Vaikka palloiluvuorot olivat välillä tauolla ja ryhmäliikunnat siirtyivät online-toteutukseen, jaoimme liikunnan iloa ja kannustimme opiskelijoita liikunnan pariin niin kotona kuin ulkonakin. 🏃🏽

Toivotamme rentouttavaa Joulun aikaa ja riemukasta Uutta Vuotta 2021! Tavataan liikunnan merkeissä taas ensi vuonna! 🥰🤩

SAMO Sports says thanks!

 SAMO sports wants to thank everyone who exercised with us in 2020!❤️ Despite the     an exceptional situation, there were 603 visitors in our sport shifts, which is AMAZING! Even though balling shifts were sometimes on a pause and group        exercise lessons switched to online, we shared the joy of sports and encouraged students to do sports in home and outdoors!🏃🏽

 We wish everyone a relaxing Christmas time and awesome New Year 2021! Let’s meet again doing sports next year!🥰🤩

Toimiston aukioloajat

SAMOn ja Seinäjoen opiskelijapalvelut Oy:n väki on loppuviikon kouluttamassa vuoden 2021 luottamushenkilöitä. Tästä jäämme joulun viettoon ja palaamme sorvin ääreen loppiaisen jälkeen. 

Toimistomme on suljettuna 17.12.-6.1. Palvelemme jälleen torstaina 7.1. klo 9.00 alkaen.

Office opening hours

SAMO’s and Seinäjoen opiskelijapalvelut Oy’s folks will be training the 2021 board members the rest of the week. After that, we will continue with Christmas celebrations and come back to work after Epiphany.

Our office is closed 17.12. - 6.1. We will be open again on Thursday 7.1. from 9:00.

WhatsApp%20Image%202020-12-16%20at%2014.

Jouluiset jäsenedut

Joululahjat ostamatta, mitä mä teen? 😱
Ei hätää, Slicesta löydät alennuksia myös joululahjoihin: etänä ja lähellä. 🎁

Huomaa verkkokauppaostoksien toimitusajat, jotta ne kerkeävät jouluksi perille! 

➡️Aloita jouluinen seikkailusi tutustumalla seuraaviin etuihin Slicessa:

1. Rosso Seinäjoki

2. Pahis.fi

3. Pompshop

4. Liljan lankakauppa

5. Lumoava

6. Kiharakauppa

7. Sahra's Shop

8. Metsovaruste.fi

9. Mulletoi.com

10. Fafa's Seinäjoki

11. La Kiva

12. Dressmann Seinäjoki

13. Hesburger EEPEE

14. Biohakkerin verkkokauppa

15. Påre Skincare

16. Natural Goods Company

17. Namitupa

18. Hidasta elämää - verkkopuoti

19. Farkkutehdas

20. Amarillo Seinäjoki

 

Christmasy member benefits

I haven't bought Christmas presents yet, what should I do?
Don't worry, you can find a lot of benefits for Christmas presents from Slice: near and far. 🎁

Notice that you should order presents from online that they arrive by Christmas. ❤️

➡️ Start your Christmas adventure by exploring the benefits of Slice below

1. Rosso Seinäjoki

2. Pahis.fi

3. Pompshop

4. Liljan lankakauppa

5. Lumoava

6. Kiharakauppa

7. Sahra's Shop

8. Metsovaruste.fi

9. Mulletoi.com

10. Fafa's Seinäjoki

11. La Kiva

12. Dressmann Seinäjoki

13. Hesburger EEPEE

14. Biohakkerin verkkokauppa

15. Påre Skincare

16. Natural Goods Company

17. Namitupa

18. Hidasta elämää - verkkopuoti

19. Farkkutehdas

20. Amarillo Seinäjoki